ROBERINHON TARINA (osa 1)

Tarina nuoresta pojasta nimeltä Roberinho

Ensimmäinen tarinani kertoo nuoresta Brasilialaisesta pojasta nimeltä Roberinho. Roberinholla on unelma. Hän haluaa tulla maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Hän asuu köyhässä kaupungissa ja hänen isänsä on alkoholisti. Tarina kertoo Roberinhon vaiheista maailman huipulle. Matka ei ole helppo.


Tarina alkaa

Roberto De Assis Da Silva syntyi Tammikuun 13 päivä vuonna 1991 Sao Paulossa köyhään perheeseen. Perheessä on Roberton lisäksi 2 muuta lasta. Isoveli Carlos ja isosisko Marta. Äidin nimi Martiná ja Isä Ricardo. Perheen isä oli töissä rakennustyömaalla. Äiti on kotona työttömänä. Roberton perheessä asiat eivät ole hyvin. Perheellä ei ole paljoa rahaa ja Isä on alkoholisti, joka juopottelee kaveriden kanssa kaupungilla aina viikonloppuisin kun ei ole töitä. Juomiseen menee tietysti paljon rahaa, mikä vain pahentaa perheen tilannetta. Perheen äiti on kuitenkin onnellinen Roberton syntymästä. Roberton veli on häntä viisi vuotta vanhempi ja sisko kolme vuotta vanhempi. Roberton äiti ja isä riitelevät jatkuvasti kun isä tulee humalassa kotiin. Humalassa isä muuttuu väkivaltaiseksi ja lyö joskus lasten äitiä. Kun Martiná ja Ricardo riitelevät menevät lapset aina huoneiseensa turvaan. Roberton kotona on kolme huonetta ja keittiö. Makuuhuone, olohuone ja lastenhuone. Aika kuluu nopeasti ja Robertolla täyttää jo kaksi vuotta. Robertossa näkyy jo vauvana hänen energisyys. Hän konttaa pitkin lattiaa tayttä vauhtia ja mitä vanhemmaksi hän tulee vauhti vain kovenee. Pikku Robertolle sattuu melkein aina joku haaveri, mutta kun äiti on haavan putsannut jatkuu taas konttaaminen. Joskus isoveli Carlos kiusaa häntä, mutta Roberto tottuu siihen ajan myötä. Konttaamisen lisäksi Robertossa huomaa toisen asian. Aina kun hän näkee pallon niin hän ottaa sen ja yrittää potkia sitä. Roberto konttaakin aina katsomaan kun hänen 7-vuotias isoveli pelaa palloa pihalla kavereidensa kanssa. Isoveli yrittää häätää Roberton pois, mutta into on niin kova, että hän palaa aina takaisin.

On tammikuu 1995 ja pikku-Roberto täyttää kolme vuotta. Lahjaksi hän saa pyöreän paketin, jonka sisällä on pallo. Roberto on aivan innoissaan. Hän ottaa pallon ja kun hän on jo oppinut kävelemään juoksee hän pihalle. Roberto on innoissaan, eikä malta lopettaa potkimista millään. Hän potkii palloa eteenpäin ja juoksee perään, eikä tunnu koskaan väsyvän. Kahden tunnin potkimisen jälkeen lopettaa hän vihdoin potkimisen. Aamulla alkaa taas potkiminen. Potkut voimistuvat päivä päivältä ja pallo irtoaa jo maasta kun Roberto potkaisee. Vikkelät jalat väsyvät juoksenteluun vasta tuntien juoksemisen jälkeen. Jo silloin näki, että Robertolla oli mahdollisuuksia kehittyä hyväksi jalkapalloilijaksi, niinkuin monella muullakin Brasilialaisella. Pikkuhiljaa Roberto pääsee veljensä ja hänen kavereidensa peleihin. Tietenkin hän jää välillä isompien jalkoihin, mutta yritys on kova. Heidän isä Ricardo palaa illalla kotiin viikon kestäneeltä juomisretkeltä. Hän oli taas tuhlannut rahat viinaan. Ja Martiná suuttui rajusti ja alkoi huutaa. Lapset menivät huoneeseensa, koska heitä pelotti, että isä muuttuisi taas väkivaltaiseksi. Isä oli kuitenkin niin juopunut, että sammui sohvalle. Isä oli kolme päivää kotona ja lähti sitten töihin. Roberto piti kyllä isästä silloin kun hän oli selvin päin, mutta inhosi sitä kun isä tuli kotiin juoneena ja sitten lyö Roberton äitiä. Ricardo oli selvin päin mukava ja leikki usein Roberton kanssa. Isä oli kuitenkin hyvin vähän kotona, eikä voinut kunnolla tutustua Robertoon. Oli taas Roberton syntymäpaivä. Hän täytti jo neljä vuotta. Tällä kertaa lahja oli Carlosin vanhat nappulakengät. Ja taas Roberto oli aivan innoissaan lahjasta ja menikin tietysti ulos kokeilemaan niitä. Kengät lisäsivät Roberton innostusta jalkapalloon entisestää, koska niillä oli paljon parempi potkia kun rikkinäisillä lenkkitossuilla. Hän vietti paljon aikaa kaduilla pelaamassa, koska oli juuri saanut uusia pelikavereita. Pojat potkivat palloa lähes koko päivän ja tekivät kivistä maaleja. Peli päättyi aina siihen kun lasten äidit tulivat hakemaan heitä syömään. Ruuan jälkeen peli jatkui. Ihmiset ihmettelivät miten 4-6 vuotiaat pojat jaksoivat pelata noin kauan. Illalla kun oli kotiinmenoaika olivat pojat aivan puhki. Roberto syöksyikin aina sänkyynsä lepäämään. Kuukausia kului palloa potkiessa kavereiden kanssa. Pojilla oli vain yksi pallo ja se oli Roberton pallo. Jos pojat hukkasivat sen he etsivät sitä tuntikausia ja löysivätkin aina. Kerran kuitenkin Roberton kaveri potkaisi pallon piikkipensaaseen ja se meni puhki. Pojat katsoivat palloa ja pian Roberto alkoi itkeä. Pallo oli hänelle paras ystävä ja nyt sitä ei enää ollut. Pojat tiesivät, että palloa ei vanhemmilta ainakaan saisi ja niinpä he päättivät itse ostaa sen. He myivät kadulla joitakin lelujaan ja saivat rahat palloon. Uudella pallolla potkiminen jatkui normaalisti, eikä Roberton vanhemmat saaneet tietää. Vuosi kuluukin ja pian Roberto on jo viisi vuotta.


Roberton seuraavat viisi vuotta ilmestyvät 5-7 päivän päästä. Yleensä tarinoita tulee useammin, mutta nyt minulla on niin paljon menoja, että en ehdi. Tarinaan tulee siis monta eri osaa. Jokainen osa kertoo seuraavat viisi vuotta hänen elämästä. Seuraavassa osassa siis vuodet 5-10.